sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Vuodenvaihteen aikatauluja


Harjoituksista

Vuoden viimeiset ryhmän yhteiset harjoitukset pidetään 16.12.2015. Kausi aloitetaan maanantaina 4.1.2016 ja uuden vuoden avaavat treenit tulee pitämään Oskari Mäkinen. Treenin aiheena käsiheitot!

Loppiaisena 6.1.2016 ei ole virallisia harjoituksia. Sen sijaan Kougensai Shiaihin osallistuville on suositeltavaa tulla torstaina 7.1.2016 harjoittelemaan aikuisten ryhmän mukana. Ohjelmassa on silloin kisoihin valmistavat tekniikka- ja randoriharjoitukset.

Jotain vähän erilaista

Valmentaja Riikka Valander Uimaseura Nummelan Kisaajista  on lupautunut pitämään JR2-ryhmän junioreille uintiharjoitukset sunnuntaina 13.12 sekä 20.12. Koska ryhmämme koko on näinkin suuri ja Nummelan uimahalli on pieni, jaetaan porukka alla olevan listan mukaisiin ryhmiin. Pyydämme vahvistamaan osallistumisen 9.12.2015 mennessä osoitteeseen pparviainen75@gmail.com, jotta Riikka osaa suunnitella harjoituksen ryhmälle sopivaksi.

13.12.2015 RYHMÄ                                                 20.12.2015 RYHMÄ

Samu Elopuro                                                           Eetu Laakso
Sauli Oksanen                                                           Jenna-Liisa Nirhola
Sanni Oksanen                                                         Anton Säiläkivi
Tapio Kairikko                                                           Senni Säiläkivi
Vilma Pietiläinen                                                     Anniina Sala
Mea Hellman                                                            Nelli Rautanen
Matias Parviainen                                                   Pinja Sundström
Nuutti Aholainen                                                    Saku Rönkkö
Atte Himilä                                                                 Rasmus Sorsa
Eetu Multala                                                             Oona Kurttila
Oskari Ikäheimonen                                              Pietari Seppälä
Akseli Junnilainen                                                   Sara Siekkinen
Artjom Kiviharju                                                      Nonna Isoaho
Andrei Kiviharju


Alkuvuoden kilpailuista

Alla listattuna kilpailut joissa ryhmän ohjaajat ovat mukana judokoiden apuna.

la 09.01.2015 Kougensai Shiai       Hyvinkää
la 16.01.2015 Ice-Power cup          Tampere

Vuoden 2016 ensimmäinen Junnu-Cup järjestetään alustavan suunnitelman mukaisesti tammi-helmikuun aikana


Graduoinnit

- to 10.12. klo 19 alkaen

- vyökoehakemukset (liitteeksi vyökoemaksukuitti) dojolle viikkoa ennen koetta eli to 3.12. mennessä

- kokeeseen mukaan judopassi ja valkoinen judogi

Kaikille vyö- ja natsakokeisiin osallistuville judokoille on asiasta informoitu henkilökohtaisesti.

Terveisin,

Pasi & Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.